torstai 17. maaliskuuta 2016

Mikstaa

Korouoman reissun jälkeen tuli kiivettyä paljon. Mikstaa lähinnä. Salamestat oli hyvässä kunnossa. Tosiaan viimme vuosina on jäänyt jääkiipeilyt vähiin, mutta tänä vuonna on tullut sitäkin enemmän. Alkukausi oli surkea kelien puolesta. Kovat pakkaset ja eikä lunta juuri lainkaan aiheuttivat putousten jäätymisen umpeen. Helmikuun sateet aukaisivat ne uudestaan. Muistan viiden vuoden takaa samankaltaisen tilanteen. Hieno ullätys luontoäidiltä!



Ilkka lähti rohkeasti Den siste pilleen M5 onsightia yrkkäämään. Reitissä on yksi pultti alussa ja loput luonnolisia varmistuksia. Katselin Ilkan kiipeilyä. Reitin alku on ohkaisessa kunnossa. Eka pultti klipattuna ja siitä pieni poikkari oikealle. Herkältä näytti ja itse en olisi uskaltanut kiivetä siitä. Pointsit rohkeudesta kaverille!!!!




Luonnollisilla kiivetessä talvella pitää muistaa, että camut ei pidä mitään jos halkeaman pinnoilla on jäätä! Sama pitää huomioida myös kiiloja laitettaessa. Kiilat tosin pitää paremmin vaikka jäätä olisikin kunhan kiila ei ole pelkästään jään varassa. Ilkka laittoi tuskaisesti varmistuksia ja eteni reitillä hyvin.


Seuraavan varmistuksen laittaminen oli vaikeaa ja halkeama mahdollisesti ohuessa jäässä. Camu piissinä. Ei hyvä. Viisaasti Ikka otti pakit. On tärkeää osata tehdä oikea ratkaisu jatkaa vai pakittaa. Joskus luovuttaminen on vaikeaa. Ego saa kolauksen, mutta siihen se sitten jää. Jatkamisella voisi olla pahemmat seuraukset!


Kaikki Möyhiksen reitit on jääny liidaamatta. Bongasin paikan muutamia vuosia takaperin. Sevitin maanomistajan ja sain pulttausluvat. Projekteja oli silloin, mutta jostain syystä reitit jäi unholaan ja jätkät teki ne. Oli kiva lähteä valmiita reittejä liidaamaan varsinkin kun ne oli super kunnossa!




Pasi irvistelee megaflässipumppia :D


Rauhanpiippu on niin läskissä kunnossa, että se sai ekan puhtaan ruuvinousun. Putous valutti vettä reilusti ja Pasi kastui kiivetessä, mutta ei se menoa haitannut. Hienosti kiivetty!

Päätettiin käydä Aurinko- ja kuukuurnalla. Ilkka onsighttaamaan Aurinkokuurnaa M4. Hieno kuru jossa alku mikstaa. Vuodesta riippuen varmistuksia saa vaihtelevasti. Alkuun luomupiissiä ja loppuun ehkä ruuveja. 





Varmistelin Ilkkaa ja sillä aikaa Pasi kävi laskeutumassa Kuu-uurnan. Kiivettiin yhtäaikaa kakkosena Ilkan varmistaessa ylhäältä. Ylempänä kiipeävän pitää olla varovainen ettei pudota jäätä kaverin päälle. Aina kyseinen järjestely ei toimi, mutta nyt se oli suotuisa, koska kiipeily oli helppoa ja eikä jää lohkeillut pahasti. Pystyin myös kiipeämää sivussa Pasin linjalta.


Kuu-uurna näytti hyvälle. Pasi kertoi sen olevan hyvässä kunnossa ja hakeamat varmistusten laittoon olivat jäästä vapaita. Fiilis oli hyvä ja päätin lähteä kokeilemaan onsightia. Murha räkki messiin ja menoks. Kauhea vauhti päällä. Jalat korkkas ja jäin hakusta roikkumaan. Kirosin ja moitin itseäni. Onneksi ei ollut vasuri ja leikattu olkapää!!! Nyt tarkemmin, ei leikitä!









Jää oli hyvää ja kalliovarmistuksia oli kiva laittaa.  Mielenkiintoinen linja. Yläosan kamina on sitten se juttu tässä reitissä. Kauheeta ähinää ja puhinaa. Epävarma olo. Lisää varmistuksia. Ylöspain, alaspain, ylöspäin, alaspain. Ei meinaa mennä. Sain kohtuu varmistuksen ja löysin jalkaotteen joka oli vähän piilossa.  Muutama metri toppiin. Hakku meinaa tippua olkapäältä. Olen käsijammissa. Saan 5 Camalotin halkeamaan ja sen turvin vääntäydyn toppiin. Chimneyt ei ole vahvuuteni. Siitä sain varmuuden muutaman päivän päästä.

Pasi kiipesi reitin hyvällä itsevarmuudella ja helposti. Hän vaihtoi ison camun toiseen paikkaan ja sanoi, että halkeama oli ohuessa jäässä siinä mihin olin sen asettanut. Eli se ei olisi luultavasti pitänyt. Psykologinen vaikutus mikä varmistuksella on tulee tässä hyvin ilmi. Olisin epäröinyt aika paljon ilman kyseistä camua. Ajattelin kiivetessä että voin ihan hyvin ottaa pannut siihen! Onneksi en tippunut!




Päivän päätteeksi pikku loppulämppä ihan ensinousun vuoksi. Kiva lyhyt, mutta jo auringon hienman sulattama pikku ränni. Huonoja varmistuksia. Leppoisaa kiipeilya, jos ei huomio sitä ettei saa tippua.








Uusi päivä ja uudet kujeet Möyhiksessä. Rännipokko mielessä. Reitin alkuun oli muodostunut hieno puikko joka ylettyi maahan asti. Olin odotellut viikon verran sen muodostumista tarpeeksi vahvaksi.




Alku oli hieno kiivetä. Hyvää jäätä ja kaltsijalitsuja. Pulttien klippailua. Puikosta ränniin ahtautuminen oli omituinen. Rännin pohjalla oli jäätä jota pystyi käyttämään hakuille.


video

Rännissä rupesi nopeasti ahdistamaan. Siellä ei pystynyt kääntymään. Halkeama ylöspäin on liian leveä hakulle. Yhdessä kohdassa oli jäätä niin että sain hakun jammattua siihen, mutta kun lähdin nousemaan ylöspäin siitä vetäen hakku tuli jään läpi ja horjahdin. Huh siis ei näin! 
Mietin ja mietin ja totesin etten osaa kiivetä tälläisiä leveitä halkeamia missä ollaan sisällä. Homman teki vaikeaksi se ettei siellä pystynyt kääntymään. En pystynyt edes kääntämään päätä, kun kypärä otti  kiinni!   


video


Ähinää, kiroilua, epäuskoa... Ei onnistu. Pakitusta. Kääntyminen toisinpäin oli tosi hankalaa. Ei tästä näinpäin pääse ja taas ympäri. Ei V***u! Kolossa meni varmaan puol tuntia :D Hakkukin meinas tippua. Kyselin pasilta beettaa, hhh ei kuulosta hyvälle. Vaisto sanoo ettei se toimi ja tiput. Yritin ja meinasin tippua kokoajan. Ihan hiuskarvan varassa. Tosi epävarma olo. Palaan alaspäin koloon. Alkaa vituttaa rankasti. Katson pulttia. Mietin luovuttamista, mutta en halua enää uudestaan aloittaa reittiä. Antaa mennä sanon itselleni, tästä on hyvä tippua. 

Jostain löydän luottamusta ja löydän hakulle kohtuu vaaka otteen jonka varaan mantteloin vasemman käden. Oikealle on epäilyttävän ohut jääote. Epäilen hieman kestääkö hakku siinä. Pääsen ylöspäin ja saan hakut hyvään jäähän hyllylle. Jalkaote oikealle jalalle on tosi ohut, enkä uskalla liikuttaa jalkaa ollenkaan. Saan räpellettyä heksun halkeamaan ja jätän koko pakan siihen kiinni. Vielä pitkä jatko varmistukseen vaikka reisi on ihan hapoilla. 


video

Kuuluu kilahdus kun heksu irtoaa halkeamasta. Pulssi kohoaa ja sydänalassa tuntuu humahdus. Ei auta kun jatkaa toppiin. Tunne on vahva, ei hätää. Aika taistelu. Meni varmaan 40 min reitin kiipeämiseen!!!

video

Fiilis on hyvä ja haluan lisää. Pollikukkoa tuli jo yliksellä koitettua pari päivää aiemmin. Se oli aika ohkaisessa kunnossa, mutta meni helpohkosti. Hetken arpomisen jälkeen päätän lähteä liidaamaan vaikka yksi pulteista on jään peitossa. Luotan siihen, että saan putsattua liidissä jäät korvakkeen ympäriltä pois. Reitti on mahtava. 

Kiipeily kulkee unelmana. Kiipeän katon alle ja kaivan pultin esiin. Hetken ravisteltua kiipeän katon yli. Juuri kun olen iskemässä oikeaa hakkua vasen irtoaa. Pysyn seinällä yllätykseksi. Oikea hakku ottaa juuri oikealla hetkellä kiinni. Jatkan ylöspäin. Jäätä ei ole paljon ja kipinät lentelevät kun hakun terät osuvat kallioon. Reitti päättyy viimeisen hyllyn yläreunaan jossa on pultti ja mailoni. Tänä vuonna reitin yläosassa on jäätä ja toppaan reitin. Sitä ei ole aiemmin pystynyt tehdä!



Ja sit jäät suli ja hakut on naftaliinis :) Louhoksella ja Harjussa lumityöt tehty. Ulkokausi odottaa!!!



torstai 10. maaliskuuta 2016

How to Burn Fat And Still not climb a 7a?

Fat Burning Movie from my school years:
(Couldn't count while doing chin-ups so why not make a fun stroll from my attempt... Hehehehehehe. If we are tube brains then we all are fudged.)


Music by
Butcher's Block - Reborn Rising



video



Special thanks to Juice and his ultimate tool. 



"Wasting our human form of life is very similar to drinking poison knowingly"
- H.H Kratu Maharaj





Good morning you lovely mind! Nature's "tribute" to the Brothers Lionheart or just flipping the bird.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Korouoman reissu 7-10.2.-16

Tämä teksi on myös niille joille kiipeily ei ole tuttua lajina.

Huolsin varusteet ennen reissua pikku hiljaa. Viikon verran pakkailin ja mietin mitä tarvitsen. Goretakkiin kyllästettä, teroitin jääruuvit ja ja hakut. Jääruuvien teroitus on vaikeaa. Niiden teristä joita on neljä kpl tulee helposti erimittaiset ja silloin ruuvi ei lähde uppoamaan jäähän  hyvin. Se voi tuottaa vaikeuksisa liidissä. Hakkuihin laitoin uudet jääterät. Käytiin Voikkaalla radanvarressa treenaamassa vähän kavereiden kanssa ennen lähtöä. Kokeilin miten ruuvit porautuvat jäähän. Olin yllättynyt miten hyvin ne toimivat.

En ole kiivennyt jäätä viimmevuosina kovinkaan paljoa. Aina jossain lämpöisessä ulkomailla talvella. Tuntui vaikealta. Hakku pomppaa jäästä tai jää vain lohkeaa ja hajoaa. Katselin Pasin kiipeilyä. Se näytti niin helpolle ja vaivattomalle. Mainitsin asiasta ja hän antoi hyviä neuvoja svingiin. Pikkuhiljaa muistin ja opin miten lyödä hakku jäähän niin että se pitää. Myös mahdollisimman vähin iskuin, koska se väsyttää jos joka kerta joutuu lyömään kolmesta viiteen kertaa. Luottamus omiin taitoihin alkoi palata!

Klo 10 aamulla startti kotoa. Hakemaan jätkät kyytiin. Pasi, Esa ja viimeisenä Henkka. Henkan pihassa taiteiltiin kamat autoon. Farkun paksi kattoon asti täynnä. Tämä olisi testi reissu Uuudehkolla Audillani, jonka ostin loppukesästä. Aikaisempina vuosina ollaan menty vanhalla uskollisella Opelillani ja aina oli jotain pikkujuttuja. Milloin hajosi ohjaus ja milloin rengas. Ladallanikin mentiin kerran. Silloin hajosi 5. vaihde jo menomatkalla. Perille päästii aina ja takaisin kotiin.

Pienessä vesitihkussa Mikkelin suuntaan. Siellä eka tauko ja Kuopion tielle. Autossa hyvä fiilis ja juttu luistaa. Puhutaan kiipeilystä ja reissuista. Pasi etupenkillä, Esa ja Henkka takana. Kuopiossa tarkastan rengaspaineet. Ilmaa lisää sillä autossa on melkein täysi lasti päällä. Kajaanissa Käytiin ruokakaupassa. Ruokakassit täyttävät vähissä olevan tilan autosta. Päätettiin etsiä pitseria. Esa googlettaa ja laittaa pitserian naviin. Kaupungin tiet ovat peilijäässä. Kantasuomalainen pitämässä pitseriaa. Ihme. Mies tekee hyvät pitsat. Esan maksaessa hän lyö kassaan 850 e ja Esa mainitsee juoksupitsasta jos on noin kallista. Mies vastaa oho, piti laitaa 8,5 e ja sanoo ettei muutaman euron perään jaksaisi juosta lähtemään. 

Räntää sataa ja maisema alkaa muuttua talviseksi mitä pohjoisemmaksi ajamme. On jo pimeää ja sade muuttuu lumeksi. Sataa välillä aika paljon. Audilla on hyvä ajaa. Välillä nopeus on melkein 130 km/h talvisella pimeällä tiellä jolla ei paljon muuta liikennettä ole. Hyvin on pohjoisen tiet aurauttu leveäksi. Nopeusrajoituskin on 100 km/h. Jotkut hidastelevat edellä. Ohi vaan että hujahtaa. Sitten yllättävä U käännös. Henkka epäilee pudottaneensa puhelimensa linjautopysäkille mihin pysähdyttiin tauolle ja tupakalle. Ajelemme n 40 km takasinpäin. Onneksi pysäkki ja puhelin löytyy. Henkka on pahoillaan. Meitä ei haittaa. Pieni viivästys vain.

Kuusamo ja viimmeinen etappi. Suunnista on epäselvyyksiä. Navi näyttää päinvastaiseen suuntaa. Olen muistavinani tien. Viimme kerrasta on useita vuosia. Navi on väärässä. Se näyttää reittiä Kanjonin vastakkaiselle puolelle. Kuusamosta ajelemme pohjoiseen 10 km ja käännymme länteen Rovaniemen suuntaan pienemmälle tielle. Puissa on tykkylunta. Sitä on paljon. Maisema on talvinen. Saavumme Posiolle. Muutamia taloja, kyläkeskus, kauppoja. Pysähdymme Nesteellä, josta haemme avimen. Se on kirjekuoressa postilaatikossa. Huoltamo on kiinni. Tankkaan ja  nauramme kuinka luminen auton takaosa on. Tunnelma on korkealla. 

Saavumme parkkipaikalle. Puramme auton ja pakkaamme varusteita. Korkkaan oluen ja vaihdan lenkkarit jääkiipeilykenkiin. Rinkka selkään ja ruokakassi käteen. Olen ostanut aivan liikaa ruokaa. Esalla on pulkka johon köysikassini mahtuu kytiin. Onneksi Varauskodalle on aika lyhyt matka. Reilu kilometri alamäkeen. Esa laskee pulkalla. Pasi ja Henkka ovat menneet edeltä. 

Kodalle tullessani kamiinassa on jo tulet ja asetumme taloksi. Kotaan mahtuu nukkumaan viisi. Patjat ja tyynyt. Kamina keskellä. Pieni kaasukeittolevy oven vieressä. Muutama matala ikkuna, kynttilät kulmissa. Vessa ja puuliiteri takana. Korojoki virtaa edessä, josta nostamme vettä. Juttelemme iloisesti ja suunnittelemme huomista. Juomme pari olutta ja Esa kaivaa vajaan Jallupullon rinkasta. Muutama kierros ja se on tyhjä. Naureskelemme ja vitsailemme, että se taitaa tietää Posion reissua, jos tähän tahtiin maistuu. Kello kahdeksalta herättämään. Haluamme olla suht ajoissa, koska pohjoisen päivä on aika lyhyt.

Sataa hiljalleen räntää ja vettä. Taivas on pilvessä. Touhuamme ja syömme aamiaista. Pakkaamme kiipeilykamat rinkkoihin ja suuntamme kohti Jaska Jokusta. Jaska Jokunen. Mikähän tarina nimen taustalla on? Takin kyllästäminen kannatti. Se hylkii taas vettä. Ei niin hyvin kuin uutena, mutta ei kuitenkaan kastu heti. 

Reppu painaa. Polku on pehmeää lunta ja jalka hieman upottaa. Raskasta kävellä. Kävelen yksin sillä olin viimmeisenä valmis. Ensimmäisenä näkyy Ruskea virta. Mahtava ruskean värinen jääpuotus. Korouoman ylpeys. 55m korkea putous. Jatkan polkua eteenpäin. Kuusien juurilla lumi on keltaista. Tulee mielee, Don't eat yellow snow. Mietin mikä saa keltaisen värin aikaan. Se on melkein neonkeltaista. Kuka väittää että talvisessa maisemassa ei ole värejä! Polku kulkee Korojoen vartta. Muutama jyrkkä mäki. Notkoissa on aavemaista usvaa. Seuraavana on Mammutti. 20 minuutin kävelymatkan päässä Ruskealta. Vielä 10 min raskasta kävelyä ja pojat odottavat minua. Annan Henkalle köydet, reppu painaa ja olo on tukala. Reppuni lantiovyö on ollut lonkan päällä ja silloin on vaikea kävellä. Laitan sen ylemmäs ja kireämmälle. Ei ihme että ahdisti. Nyt kävely tuntuu helpolta. Vielä pieni rykäisy laakson pohjalta polkua pitkin ylämäkeen putouksen juurelle.

Edelleen sataa vettä mikä latistaa tunnelmaa hieman. Pasi ja Esa on köysistö. Henkka on minun parini. Hän valitsee ensimmäisen liidinvuoron. Homma etenee niin, että Liideri eli ykkönen kiipeää köyden alhaalta ylös asettaen varmistuksia edetessään ja perustaa varmistusaseman eli ständin kun on ylhäällä tai sitten kun köysi alkaa loppua. Tässä tapauksessa putouksen päällä oleviin puihin. Kiipeämme 60m puoliköysillä. Köydet on 8,5mm paksuja ja niitä on valjaissa kiinni solmuilla kaksi. Se antaa tilaa liikkua sivusuunnassa paremmin. Köysi laitetaan varmistukseen sen mukaan missä varmistus sijaitsee. Oikealla tai vasemmalla. Puoliköysillä on myös se etu, että tippuessa varmistuksiin kohdistuu vähemmän voimaa, koska köysi venyy enenmmän paksuun köyteen verrattuna. Miinuksen on putoamismatkan kasvaminen, joka pitää ottaa kiivetessä huomioon.

Henkka pääsee ylös ja minä kiipeän hänen luokseen poistaen hänen asettamansa ruuvit. Linja on hyllykköinen. Hyllyillä on paljon Lunta. Itse olisin valinnut vähälumisemman linja. Tämä oli Henkan eka kerta Korouomassa. Keskusteltiin asiasta ylhäällä. Näytän miten köysi solmitaan laskeutumista varten. Laitan köyden puun ympäri. Heitämme köydet alas ja laskeudumme. 

On minun vuoro kiivetä. Valitsen linjani. Putous on n. 100m leveä joten valinnan varaa on. Leppoisaa helppoa jäätä. Keli on plussan puolella. Jää on pehmeää ja hakku jää yhdellä iskulla kiinni. Hyvä fiilis. Joskus oikein kylmällä jää on kovaa ja pirstaloituu helposti. Silloin on raskasta kiivetä. Joutuu lyömään monta kertaa, että saa pitävän otteen hakulle jäästä. Pääsen ylös ja valmistelen ständin ja anna Henkalle luvan kiivetä.
Pasi Ja Esa ovat jo kolmannella nousullaan kun me laskeudumme toiselta. Henkka mainitsee kiipeävänsä hitaasti. Minua ei haittaa. Hyvä fiilis vain olla kiipeämässä. Henkka liidaa vielä yhden ja minä seuraan. Varmistaessa katselin hieman haastavampaa linjaa, joka on jyrkempi, mutta ei pystysuora. Päätän kiivetä sen. Se polveilee kivasti antaen helpotusta varmistusten laittoon.Toinen ruuvi on huono ja se aiheuttaa hieman huolta, laitan seuraavan vähän ylemmäs. Varmistusta laittaessa roikutaan yhdellä kädellä hakusta ja ruuvataan toisella kädellä. Alun saaminen on hankalinta ja silloin on tärkeää, että ruuvi on hyvässä terässä. Silloin se lähtee porautumaan helposti. Pehmeään jäähän se uppoaa paremmin kuin kovaan. Hyvän aseman löytäminen helpottaa ruuvaamista ja se että asentaa ruuvia suurin piirtein vyötärön korkeudelle. Koitan aina miettiä etukäteen mihin haluan ruuvin ja sen missä itse olen suhteessa ruuvin paikkaan.

Linja kiipeää hyvin. Minulla on uudet jääraudat ja ensimmäistä kertaa ne tuntuvat hyviltä. Etupiikit purevat hyvin ja kakkospiikit myös. Tuntuu hyvältä seisoa niiden varassa. Kehon paino on jaloilla ja käsiin ei kohdistu niin paljoa rasitusta. Kiipeily tuntuu helpolta. Ainoa hankaluus on hyllylle nouseminen. Hyllyjen päällä jää on aika usein lohkeilevaa ja pitää varoa ettei lyö hakkuja liian lähekkäin. Jää voi lohjeta melko suurelta alalta ja huonostihan siinä käy, jos kummatkin hakut on siinä samassa palassa. 

Laitan pari varmistusta ennen hyllyn reunaa. Pieniä vaikeuksia. Pääsen kuitenkin hyllylle turvallisesti. Jatkan helppoa loivaa jäätä 20 m putouksen päälle. Teen ständin. Edelleen sataa. Mahtava fiilis. Poltan tupakan, Korppi huutelee. Katselen kanjonia ja sen rauhaa. Annan Henkalle luvan kiivetä. Laskeudumme alas. Esa ja Pasi ovat lähteneet takaisin Kodalle. Pakkaamme kamat ja ja niputamme köydet. Kävelemme takaisin hiljaisuudessa. Pysähdymme katselemaan Mammuttia. Näyttää hyvälle. Päätämme mennä huomenna sinne.

Kodalla on kamina lämpöisenä. Korkkaan oluen ja polttelen tupakan. Märät varusteet kuivamaan. Sitten ruokaa. Teen pastaa ja lisään ostamani savulohifileestä yli puolet. Kauhea annos, mietin että mihin tämä mahtuu. Se tulee kuitenkin helposti syötyä kokonaan. Kodassa on kuuma ja kostea. Pidämme ovea auki ja lisäämme puita kamiinaan, jotta saamme kaiken mahdollisimman kuivaksi.


Henkka lupautuu kuskiksi Posion käynnille. Oluet on vaarassa loppua. Pasi ottaa rennosti ja jää pitämään tulia kodalle. Hän ei tarvitse olutta lisää. Vien makuualustan ja retkikeittimen autoon. Polku on jyrkkä ja mäki tuntuu kestävän ikuisesti. Otsalampun valossa on kiva kävellä talvisessa pimeässä ja hiljaisessa metsässä. 

Henkka ei ole ajanut automaattivaihteisella autolla aikaisemmin ja matka sujuu verkkaisesti talvisella tiellä. Käymme kaupassa ja ajelemme takaisin parkkipaikalle. Esalla on pulkka mukana. Lasken hänen kanssaan jyrkkää polkua. Kaadumme pari kertaa. Olut tölkit lentelevät pitkin hankia. Nauramme. Takaisin kodalla juomme pari olutta lisää. Juttu luistaa. Esa laittaa musiikkia soimaan puhelimesta. Hän on ladannut biisejä kauppareissulla. Kodalla ei ole kenttää puhelimessa saati nettiä. Tekstiviestitkään eivät lähde. Vain hätäpuhelut lukee näytöllä. Varusteiden välppäystä ja leppoisaa tunnelmaa. Esa ja Pasi päättävät nukkua pidempään ja mennä suoraan Ruskealle virralle. Käymme nukkumaan puolen yön maissa.

Heräämme Henkan kanssa kahdeksalta. Aamu toimet ja varusteiden pakkaus. Kävelemme Mammutille. Päästessämme putoukselle huomaamme keskiosan valuttavan vettä niin paljon että jää on osittain sulanut. siitä kiipeäminen on mahdotonta. Sivuilla on kiivettäviä linjoja. Henkka ottaa ensimmäisen liidin. Seuraan perässä. Tuntuu kankealle ja hankalalle. Liidivuorollani päätän ottaa helpon linjan, jotta saisin kiipeilyn kulkemaan. Ei tunnu kulkevan. Pelottaa ja ja on epävarma olo vaikka on helppoa jäätä. Meinaa tippua juuri ennen varmistuspaikkaa. Hakku on lumessa ja kun lähden nousemaan ja vedän siitä se pettää ja horjahdan. Selviän säikähdyksellä. 

Henkka Liidaa hienon linjan valuvien kohtien välistä. Lähellä putouksen yläosaa jää on onttoa. Kuulen kumahdukset kun hakut osuvat jäähän. Meinaan neuvoa kiipeämään oikealle pari metriä, mutta en tee sitä. Annan hänen keskittyä ja luotan hänen arviointikykyyn valita oikea reitti. Huomaan helpottuvani kun Henkka pääsee ylös varmistuspaikalle. Seuraan perässä. Alkaa vähän sujumaan. Linja on tosi kiva kiivetä. Hyvää pehmeää ja kiinteää jäätä. Hyllyjä jossa lepuuttaa käsiä. Mielenkiintoisia muotoja joita käyttää apuna. Ontto kohta lähestyy. Vesi valuu suihkuna alas. Se on kaivertanut kaivon muotoisen ja näköisen tunnelin jäähän. Se on ainakin viisi metriä syvä. Alhaalta näytti erilaiselta. Se on juuri se kohta mistä ajattelin hänen voivan kiivetä sivulle. Ei mitään mahdollisuuksia. Vaarallista. Voisi tippua jääkaivoon ja sitten olisi kylmässä suihkussa. Tosi vaarallista. Hypotermia ja kuolema. Koskaan ei voi alhaalta tietää mitä ylhäällä tapahtuu. Mikä on liiderin mielentila. Minkälaista jäätä. Siis parempi olla huutelematta ja luottaa kaveriin.

Päätän kokeilla pystympää linjaa edellisen päivän tapaan. Raskasta ja kädet hapoilla. Huonoja varmsituksia. Vaistoni kertoo siirtymään oikealle. En huomio sitä, koska haluan haastetta. En luota varmistuksiin ja katselen jäätä. Se näyttää kiinteälle, mutta epäilen, että pinnan alla on puikkoista jäätä. Siinä on ilmaa paljon seassa ja varmistukset on silloin epäluotettavia. Silloin ei saa tippua. Asennan ruuvin. Jää on alussa kiinteää mutta loppu pelkkää ilmaa. Juuri siellä missä ovat ruuvin kierteet, jotka lukitsevat sen jäähän. Ei kestä mitään, ajattelen. Linja on raskas. Pystysuora jääpilari. Jos jää on vielä lohkeilevaa se on raskasta kiivetä. Kiipeän oikealle aikomastani linjasta helpommalle jäälle. Olen hieman pettynyt. Minulla epävarma olo. Päätän olla huomioimatta epävarmuuteni ja kiipeilyni paranee. Varmistuspaikan valmistuttua annan Henkalle luvan kiivetä. Huomaan alhaalla keltaisen värin kuusten juurella. Mietin Miksi väriä on vain polun varrella olevissa kuusissa? Henkka seuraa perässä ja laskeudumme alas. Pakkaamme varusteet ja suuntaamme Ruskealle virralle. Päätämme käydä katsomassa miltä siellä näyttää. 

Esaa ja Pasia ei näy, kun saavumme paikalle. Katselemme putousta. Se nousee yllemme monta kymmentä metriä. Ruskea virta ei ole aloittelijoille. Se on vaativa putous. Siitä on leikki kaukana. Pitkää jyrkkää jäätä. Ei tunnu hyvälle. Vettä valuu aika paljon. Kello on 15 yli 3. Viiden jälkeen tulee pimeä. Otamme otsalamput mukaan. Laitan ruuvit vyölle, raudat jalkaan, kiristän kengät ja sidon köydet valjaisiin. Hermostuttaa. Annan itselleni luvan pakittaa. Alun 10 m on helpohkoa suht loivaa josta voi kiivetä alas. Laitan ruuvin. Se on aika hyvä. Kauhea olo. Ahdistaa ja pelottaa. Pakotan itseni jatkamaan. En ole täysin varma onnistumisestani. Jääruuvissa voi levätä, jos varmistaja kiristää köyden tiukalle, mutta sitä ei kiipeilyn etiikan mukaan lasketa puhtaaksi nousuksi. Myös pohkeet ja jalkapohjat väsyvät jos kengät eivät ole oikeassa tiukkuudessa. Kantapäät nousevat kengän sisällä ja jalkaa joutuu jännittämään. Hapotus on kivuliasta.  Kenkäni ovat ehkä hieman liian kireällä, mutta jalkoihin ei satu. Se hieman helpottaa oloani.

Kiipeän vähän ylemmäs helppoa jäätä. Epäröin vielä. Saan hyvän ruuvin. Haluan pakittaa. Samalla tiedän sen tunteen, palkinnon minkä saan jos pääsen ylös ja sen harmituksen, jos nyt pakitan. Tänne ei tulla joka päivä kiipeämään. Okei, tähän tarvitaa strategiaa, mietin. Ravistelen käsiä vuorotellen laskien ne alas. Se auttaa saamaan hapekasta verta lihaksiin. Suunnittelen miten kiipeän ja mihin laitan seuraavan varmistuksen. En ajattele onnistumista. Tässä ja nyt. Nauti sanon itselleni. Tämä on helppoa. Sinä osaat. Keskity. Kiipeä nopeasti ja varmasti, laita ruuvi ja rentoudu sen tuomaan turvaan. Annan itselleni luvan pudota jos saan hyvän ruuvin vaikka jääkiipeilyn ensimmäinen sääntö on ettei liidaaja saa pudota.

Luotan varmistuksiini ja köysiini. Varmistajaani. Jyrkkää jäätä, ei mitää mihin iskeytyä pudotessa. Hyvä. Siis ylöspäin. Pakokauhu meinaa iskeä. Sitä kestää reilun sekunnin. Saan kasattua itseni ja kiipeän ylöspäin. Taas hyvä ruuvi. Jatkan. Katson välillä alaspäin ja huomaan kuinka kaukana viimmeisin ruuvi on. Pelko hiipii sisuksiin. Katson nopeasi ylöspäin ja keskityn mitä edessäpäin on. Haluan laittaa seuraavan ruuvin, mutta pakotan taas itseni ylöspäin. Rauhoittelen itseäni juttelemalla itselleni kannustavasti. "Hyvä Jussi, ei mitään hätää. Rauhoitu. Sinä jaksat, sinulla on kestävyyttä, olet rohkea, rentoudu, ei mitään hätää". Saan hyvän ruuvin taas. Rauhoitun. 

Viisi metriä hyllyn reunalle. Minulla on tässä kohtaa kaksi vaihtoehtoa. Linja risteää oikealle märälle helpolle jäälle tai suoraan ylös. Suora linja näyttää jyrkemmälle. Mieleni halajaa helpommalle. Turvaan, pois stressistä, helpotukseen. Vaistoni sanoo mene suoraan ylöspäin. Harkitsen hetken ja kuuntelen vaistoani. Se on oikeassa. Hyviä varmistuksia. 

Juuri ennen hyllyä tajuan onnistuneeni. Se on virhe. En ole vielä ylhäällä. Alkaa pelottaa. Panikoin hieman. Rauhoittelen itseäni taas. Ennenaikaista juhlia maalia. Et ole vielä perillä Jussi! Kokoan itseni taas kerran. Laitan kaksi varmistusta ja kiipeän hyllylle. Vielä 10 m varmistuspaikalle joka tällä kertaa tulee koostumaan ruuveista. Katson alas Korojokilaaksoon ennen kuin alan rakentaa varmistuspaikkaa. Pienen nuotion loimu valaisee laavun ympäristöä. Kiinnitän loput viisi ruuvia. Se on hieman haasteellista koska hyvää kestävää jäätä on vähän. Laitan vielä hakut tiukasti jäähän ja kiinnitän ne ruuveihin. Henkalle mainitsin lähtiessäni, ettei kannata tippua kun tulet perässä ja nauroin. Vaihdan kuivat hanskat käsiin ja huudan "saa kiivetä". Vaimea vastaus huutooni kuuluu "kiipeän". Henkka lähtee kiipeämään. Varmistaessani joku huutaa "Hyvä Jussi". Se on Esa. Huuto kuuluu yllättävän hyvin ylös putoukselle puolen kilometrin päästä laavulta. Vastaan" Tuo kalja!". Mietin vuorikiipeilyä. Joskus olosuhteiden pakosta joutuisi jäädä tälläiseen paikkaan yöksi ja olisi 20 astetta pakkasta. Tulisi kylmä ja pitkä yö. Fiilistelen ajatusta. Tunnen väristyksiä selkäpiirteissä. Huh onneksi ei tarvitse jäädä tähän ajattelen ja annan hyvänolontunteen vallata kehon.  

Henkka pääsee märkänä luokseni. Vettä oli valunut hihoista sisään ja köyttä pitkin housuille. Juttelemme hieman fiiliksistä. Kerron miten ja miksi rakensin varmistuspaikan juuri tähän. Henkka jatkaa toisen köyden pituuden ylös putouksen päälle. Pidennän omaa kiinnitys slingiäni, että pääsen Henkan valitseman linjan alta pois tippuvan jään varalta. En ole täysin tyytyväinen, mutta tilaa ei ole enempää tyydyn siihen mitä on tarjolla.

Henkka lähtee kiipeämään varmistuspaikalta putouksen päälle. Pieni jyrkempi osuus jossa häneltä tippuu valjaista ruuvi. Emme ole varmoja onko se meidän vai onko joltain muulta tippunut ruuvi ja se sattui olemaan juuri siinä kohtaa lumessa piilossa. Varon tippuvaa jäätä. Seison niin sivussa kun pystyn ja toivon parasta. Henkka pääsee hyllylle jyrkän jään loputtua ja kadotan näköyhteyden häneen. Annan köyttä nopeasti ulos ja siitä päättelen kiipeilyn olevan helppoa. 

Seuraan perässä. Laitan otsalampun varmistuspaikalla päälle. En meinaa saada otsalamppua pysymään kypärässä. Henkka auttaa laittamaan sen kiinnikkeisiin kypärässäni. Alkaa tulla pimeä. Köydet on aivan sotkussa. Selvittelemme ne. Siihen menee 10 minuuttia. Ihmeellistä miten keskelle köyttä voi ilmestyä solmuja. 

Vielä on laskeutuminen. Olemme väsyneitä ja energiat on vähissä. Lämmin kota mielessä ja olut. Tupakkaa tekee mieli. Kävelemme putouksen toiselle laidalla metrisessä hangessa. Nyt pitää olla erityisen tarkkana. Tässä kohtaa tapahtuvat useimmiten onnettomuudet jos niitä on tapahtuakseen. Väsyneenä onnistuneen kiipeilyn jälkeen. Henkka laskeutuu ensin. Menee oudon kauan. Mietin miksi? Luultavasti köydet sotkussa. "koysi vapaa" kuuluu alhaalta. Kuulen puhetta alhaalta. Tuntuu hienolta lähteä laskeutumaan otsalampun valossa joka valaisee kivasti. Köydet ovat läpimärät. Oikea hiha kastuu valuvasta vedestä jonka laskeutumislaite puristaa köysistä ulos. Pääsen alas, paikalla on vain Henkka. Outoa. Luulin, että Esa olisi odottamassa oluen kanssa. 

15 yli 5. Tasan kaksi tuntia laskeskelemme kuinka kauan reitin kiipeämiseen ja laskeutumiseen meni. Juotuamme loput teet ja pakattuamme varusteet rinkkoihin suuntamme kodalle. Pasi ja Esa ovat makkaraa paistamassa laavulla. Juttelemme hetken miten heidän päivänsä on mennyt. He kiipesivät Ruskean Virran ja sen jälkeen kävivät kiipeämässä yläköydellä Markkinavoimat. Reitti sijaitsee toisella puolella kanjonia lähellä kotaa. Pumppaava ja jyrkkä M6. Esa on ylpeä itsestään vaikka kiipesikin yläköydellä! Sanon Esalle ja Pasille, että jännitin ruskeaa Virtaa ja panikoin kiivetessäni. Esa nauraa ja kertoo hänelle kävi niin myös. Hän oli oksentanut, ennen kiipeämistä, koska jännitti niin paljon.

Palaamme kodalle. Olut ja tupakka. Olo on mahtava. Märät vaatteet pois. Kuivaa ylle ja varusteet kuivamaan. Ruokaa. Touhua riittää kaikilla. Esa laittaa musiikkia soimaan. Kaikki ovat väsyneitä, mutta fiilis on katossa. Esa tutkii vieraskirjaa ja lukee muiden kirjauksia ja kirjoittaa muutamalla sanalla vieraskirjaan vierailustamme. Ihmettelemme missä on vanha vieraskirja. Olisi ollut kiva kaivaa omat vanhat merkinnät aiemmilta vuosilta. Harmittaa ettei sitä ole säilytetty. Ehkä talkkari on heittänyt sen kaminaan!

Pika aamiainen. Ei ole nälkä. Kamojen pakkaus ja kodan siivous. Ovi lukkoon ja. Lähden kävelemään ensimmäisenä. Otan Esan pulkan ja alan vetämään sitä kohti parkkipaikkaa. Mäen jyrketessä annan sen Henkalle, joka tulee seuraavana perässäni. Päästän Esan ja Pasin ohi. Haluan kävellä omaa tahtia lyhyellä askeleella. Muistelen Annapurnan vaellusta ja Sherpan askelta. Toinen jalka lepää nostettaessa kun paino on toisella. Jatkan hiljakseen eteenpäin. Tavoitan muut. He pitävät taukoa. Jatkan suoraan autolle. Hidas tahti toimii minulle. Henkka on veti pulkan ylös asti eikä tuntunut missään. Hän on ultramaratoonari. Rautainen kunto kaverilla. 

Parkkipaikalla on kaksi naista ja mies kiipeilyvarusteiden kanssa. Nyökkään moikkaukseksi. Pakkaamme auton ja kotimatka alkaa. Palautamme avaimen Posion Nesteelle. Otamme kahvit mukaan. Huoltamon pitäjä juttelee mukavia kanssamme. Leppoisaa väkeä pohjoisessa. Niin kiireetöntä. 

Ajokeli on huono. Sataa vettä ja tie on loskainen ja epätasainen. Pysähdymme Suomussalmella pitsalle. Kävelemme sisään Ronin pitseriaan. Sisällä on muutama paikallinen lounaalla. Seinällä on outo juliste jossa on kaksi miestä avannossa. Toinen näyttää ulkomaalaiselta. Kaksi naista poseeraa uimapuvuissa jään reunalla. Saksankielisessä tekstissä on jotain jääkylpylästä. Syömme puolet pitsoista ja otamme loput evääksi. Parkkipaikalla omistaja tulee perässämme ja ojentaa pientä rahakukkaroa. "onkö tämä teidän?" Hän kysyy. Ei näytä tutulle.

Seuraava pysäkki on Sukevalla. Kahvilan nimi on Linnanportti. Niin tosiaan, Sukevalla on vankila. Vitsailen parkkipaikalla Esalle juomapullostani joka pullottaa epäilyttävästi povitaskussa ja linnakundeista. Kahvilanpitäjällä on luultavasti mutka tiskin alla ja on nähnyt kaiken. Pasilla on maha sekaisin. 

Kajaanissa ajan harhaan. Pyydän Esaa tarkistamaan navista missä ollaan. Tie ei näytä tutulle. Se on aika pieni ja huonokuntoinen. Hän kertoo, että sijaintimme on "hevonkuusessa". Edessä näkyy T merkki ja kaatopaikan kyltti. Naurua. Palaamme takaisin. Ajoin ohi rampista joka oli sillan jälkeen. Ei ihme sillä siinä ei ollu opasteita. Ajamme Kajaanista Mikkeliin kahville ja sieltä kotiin. Tykkimäessä Pasi tarjoutuu ajamaan. Kiitän ja kieltäydyn. Jaksan keskittyä kotiin saakka, vielä ei olla perillä! Vien kaverit koteihinsa ja kiittelemme toisiamme hyvästä reissusta. Kotimatka oli vähän nopeampi. 11 tuntia. On kiva olla taas kotona.


Ps ei oo yhtään kiipeilykuvaa :D