perjantai 10. joulukuuta 2010

Full nasha on and on

Perfect unclimbed granite overdose.




ABC-bivy

(c) pasi

Obvious line, the long groove all the way

I love the smell of fresh racking in the morning. (c) pasi

Organized belays are the key to success

P2

 

P2 sweetness

P3 (c) pasi

 P4; steepest and shortest (15m)


P5; the excellent one, Samppa on The Pebbles!!!! *** Some run out, but good holds, maybe something similar to ypperpresten basalt dike bitch.

Belay on top of P5

P6, too many early starts and poor nutrition is creeping on me

(c) pasi

Boys on P6 belay

on the ridge

descent

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Full Nasha


Jos näillä ohjeilla ei pärjää, kannattaa jäädä kotiin.


Mighty east-face!!!

Bivy-paikkamme, n.4700m. Pojat aamutouhuissa.

Ekalla yrityksellä päästiin näin pitkälle.

Aurinko painuu kohta harjanteen toiselle puolelle ja sitten vasta kylmä tuleekin.

Pitch 5; The Pebbles

Pebbles pitchin spike-ankkurilla.


High-pointtimme harjanteella.

Töppyrä kiivetty, ny vielä ku pääsis ehjänä alas sika selässä.

Takasin Base campissä, 4 päivää mäessä veti vähän hiljaseksi.


Ajattelimme testata kiipeilyn porttiteoriaa käytännössä ja kiivetä uuden reitin (taisi olla jopa ensimmäinen!) infamous Charas Towersille (paikallisten antama nimi, vuoren valehuippu muistuttaa Shivan Trisulaa) Kyseinen kalliopilari oli kiinnittänyt huomiomme heti, kun jäimme bussista pois Chota Darassa. 10 minuutin sisällä melkein kaikki tiimimme jäsenet olivat ottaneet useita kuvia ko.töppyrästä ja miettineet pienessä mielessään, että onkohan tota kiivetty ja jos ei ole niin minkälainenhan se olisi..

Muutaman päivän jälkeen päätimme tarttua tuumasta toimeen ja pakkasimme 1 köyden, pakan kiiloja ja selected friends mukaamme ja lähdimme Sampan kanssa matkaan tarkoituksena kiertää töppyrän taakse vasemman kautta ja scoutata west facen reitit samalla.

Koko päivän käveltyämme ylämäkeen emme saavuttaneet minkään reitin alkua, vaan kalliopilari häämötti vielä etäällä (single-pushit voivat olla aika rankkoja himalajalla) . Jouduimme puikkelehtimaan erittäin sokkeloisten harjanne systeemien seassa ja totesimme että yhdessä päivässä, se ei meiltä onnistuisi. Nappasimme kuvat South facesta auringonlaskussa ja aloitimme laskeutumisen.

Single Push yrityksellä tosin löysimme bivy-paikan etelä harjanteelta ja päätimme siirtää leirimme seuraaviksi päiviksi sinne. Ongelmana oli vesi tai siis sen puute. Viimeinen vedenottopaikka sijaitsi n.4000m korkeudessa ja bivy-paikka n.4700m. Ei auttanut muu kuin heittää kanisterit sikaan ja alkaa tallustaa ylämäkeen. Approach sujui periaatteessa hyvin, mutta sisälsi paikoittain jyrkkää hiekkaa, kiveä ja nurmikkoa, mistä tiputtamamme irtokivet saavuttivat huiman vauhdin vieriessään alas laaksoon. Tämäpä olisikin kiva tulla alas paskalla kelillä. Tässä otin riskin. Uudet jääkiipelykenkäni olivat hiertäneet jalkani paskaksi, joten otin ainoastaan lenkkarit messiin. Tiesin, että jos keli huononee on minulla vakavia ongelmia päästä alas 20kg repun kanssa lumisilta rinteiltä, onneksi silloin ei vielä satanut lunta.

Ensimmäisenä aamuna bivystä herättyämme, meillä ei vielä ollut suunnitelmaa. Osa porukasta halusi West facelle, osa halusi South facelle, minä halusin East facelle. Mitä vittua! Samppa pakkasi reppunsa ja painui mäkeen scouttaamaan. Samppa löysi sokkeloisen approachin pilarin juurelle ja päädyimme mahtavan east-facen alle. Löysimme sen mitä olimme tulleet etsimään. Kivi vaikutti jo niin puhtaalta ettei vegetaatio enää haitannut kiipeilyä ollenkaan ja kivi oli yhtä hyvää kuin pohjois-norjassa parhaimmilaan (Kvalöy, Stetind etc..) ja mikä parasta, täällä ei kukaan vielä ollut käynyt!

Ensimmäisenä päivänä kiipesimme 3 köydenpituutta, joille fiksasimme ständit valmiiksi seuraavaa päivää varten. Seuraavana aamuna olimmekin jo kello 12 edellisen päivän high-pointissa ja matkalla tuntemattomaan. Oli teknokamaa mukana, oli gearia bathuukkailuun, oli gearia pulttaamiseen, eli kaikkea ihan helvetisti ja liikaa. Kello 13.30 aurinko painui south facen puolelle ja jäimme varjoon. Onneksi se oli tuulen suojaisella puolella, mutta silti oli helvetin kylmä kiipeilytossut jalassa. Noin tuntia ennen auringonlaskua saavutimme high-pointtimme, mikä oli luonnollinen lopetus reitillemme. Jatko olisikin ollut lumella ja jäällä. Kuvassa näkyvät keltaiset viivat ovat kiipeämämme köydenpituudet, punainen viiva n.15m jätimme kiipeämättä, koska; a. pelotti b. oli vitun kylmä c. keli nöytti huononevan d. harjanteella oli lunta ja jäätä e. oli tulossa pimeä ja meitä odotti 300m laskeutumista f. halusin vaan alas sieltä ja nopeasti.

Myöhemmin tajusimme, että viimeinen rutistus olisi ehkä saattanutkin olla towersien korkein kohta, mutta silloin uskoin, että harjanne olisi jatkunut satoja metrejä vielä syvemmälle ja mahdollisesti korkein kohta olisi vielä huomattavasti kauempana, kuten näiden vuorten korkeimmat huiput ovat yli 6-tonnisia. Tämä asia vaatinnee vahvistusta vielä tulevaisuudessa.

Samppa olisi halunnut jatkaa, muut olivat jo laskeutumismoodissa. Anteeksipyyntöni siitä maestro Samppa.

Laskeumiset sujuivat hyvin, köysi ei kertaakaan jäänyt jumiin ja pääsimme alas 5x60m laskeutumiset. Fixatut kiilat ja prusikit jäi seinälle. Terra firmalla oli taas hyvä olla.








keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Deo Tibba-epic suklaanappien lävitse katsottuna

Tässä vielä aateltiin et kun ollaan jo akklimatisoiduttu 5500m, on se Deo-tibba vaan yx päiväreissu. 

Approachi sujuikin ihanassa kesäkelissä.


Expedition style!! Kantajat roudaa suomi-urpojen mässyjä ihan paskana! Meil oli mukana mm.kukkakaali, arvatkee syötiinkö se?

Duhangan couloir 550m. Meneepi tonne ränniin vasemmalle ja ylös.

Pari tuntia stepperillä ylämäkeen, kivaa!!, kunnes lumi alkoi upottamaan liikaa ja happi meinasi loppua. Aluksi otin 10-20 askelta putkeen ja pienen levon, loppuvaiheessa oisin jaksanut ottaa jopa 5 askelta yhteen menoon, mutta oli pakko jarrutella koska, jos näin tein silmissä musteni ja pyörrytti helvetisti. Kun köyttä ei ollut, niin ei ois ollu siistiä vieriä tajuttomana alas teltoille, vaikka meinashan se käydä myöhemminkin tajuissani. Samanlainen fiilis viimeksi ollut teininä salilla maastavedon jälkeen. Andy Kirkpatrik ois tähän todennut, että jos ois edes yhden askeleen ottanut vielä ois KUOLLUT.

Jussi painaa ylämäkeen, ennen kuin seinä hieman jyrkkenee ja lumi alkaa upottaa.


Duhangan colille (5200m) piti kiivetä n.550m 50-55 asteista lumi-mixtaa, yhdessä kohtaa oli muutaman metrin steppi WI3:sta. Harjanteella lunta olikin jo melkein napaan asti. Se siitä siitä single-pushista sitten. (single-push=epätoivoinen yritys puskea 1600 vertikaalimetriä kerralla). Takaisin tullessa yritin kiertää kyseisen kohdan, ettei tarvitse downclimbailla, kuitenkin kompuroin lumiankkuriin, joka roikkui valjaissa ja hyppäsin kyseisen steepimmän kohdan pää edellä, laskeutuen kuitenkin kuin kissa hallitusti perseelleni. Ehdin jo huo-ahtaa helpotuksesta, kunnes tajusinkin, että tässähän ollaan vielä liikkeessä. Jääraudoilla jarrutus ei tuottanut tulosta, mutta onneksi hakku oli vielä kädessä (ilman liissejä tottakai!) ja Ou!-Shit-arrest tulikin sitten testattua. Olin taas tosi ylpeä itsestäni.


Advanced base-camp

Koirakin ihmettelee suurta valkoista metsästäjää.

Jaana pyysi kovaa hintaa suklaasta.. mutta oli myyjän markkinat.

Pizzojen tuoksu tuntuu jo, alkaapi hymyilyttää.


Aaaahhh..  tyytyväisenä takaisin lihapatojen äärellä, jossa seuraamme liittyi myös turkulainen elämäntapataiteilija.